Reilu viikko takana uuteen kotiin tutustumista ja opettelua. Edellisessä kirjoituksessa ehkä hieman ylioptimistisesti tuli luvattua niitä kuvia. No kuvia on nyt ainakin "saunaosastolta", muutama muukin yleiskuva. Muuttaminen oli arvioitua raskaampi kokemus, vaikka meillä useita muuttoja on jo yhteiselämän varrelle kertynytkin. Pikkupoikien tarhaanmeno ei olennaisesti ole vieläkään helpottanut. 2,5v menee mukavasti tarhan tuulikaappiin ja sen jälkeen jarrut päälle. Sen lisäksi hän vielä välillä laittaa kotona kengät jalkaan ja sanoo, "mennään kotiin". Yritä siinä nyt selittää, että me ollaan jo kotona. Pihan olosuhteetkin ovat lähes vaaralliset, johtuen korkeuseroista pihassa. Joten haasteita on riittänyt.
Helteiset kelitkin ovat pitäneet yläkerran makuuhuoneissa olot lähes tuskallisina. Ehkä hitusen harmittaa jäähdytyksen puute. Toisaalta kun ajattelee asian niin, että kondenssiriski höyrynsulkumuovin ja villojen välissä pienenee huomattavasti. Ikkunoita vaan auki illalla, niin ne näkyy muutkin tekevän uusissa taloissa. Pimentäviä rullaverhoja on muutamia jo laitettu. Olkkariin joudutaan teettään rullaverhot, ikkunat ovat sen verran korkeat. Mattoja ja verhoja on etitty, olohuoneeseen tarttui Ikeasta harmaat Ritva-verhot sivuikkunoihin. Etuikkunoihin sitten ne rullaverhot.
Mutta kyllä me niiin tykätään kuitenkin meidän uudesta kodista! Saunassakin on nyt komeat lauteet ja pari kertaa päästy saunomaan. Kyllä kaivinkonekuski/muurari/timpuri/laatoittaja/puuseppä ylitti jälleen kerran itsensä! Lauteet tehtiin myös lämpöhaavasta, trendin mukaan leveästä laudasta (28x140).
Tuo kivien laitto Ikikiukaaseen on juuri niin veemäistä kuten moni on todennut. Selvisin kuitenkin vain yhdellä pienellä ventillä.
Mutta antaa kyllä hyvät löylyt. Heittokorkeudella voi kivasti säädellä löylytehoa, alhaalta pehmeät ja ylhäältä voi tyhjentää lauteet :)

14 kommenttia:
Moi ja onnea uuteen kotiin! Ihastuttiin miehen kanssa saunan tehosteseinään. Onko mitä laatua ja mistä olette hankkinu? Ja ymmärsinkö oikein, että seinät ja lauteet on molemmat lämpökäsiteltyä haapaa?
Meillä on taloremppa menossa ja nää raksablogit on parhaita inspiraation lähteitä ja aina löytyy jotain kivoja juttuja, niin ei tarvi ehkä kaikkia rautakauppoja koluta läpi. :)
T. Fanni80, Tre
P.S. Taisin kysellä sulta kattopaneeleistakin keväämmällä...Ja sitä samaa laitettiin, tykätään!
Kiviseinä on Aitokiven malliston Dark Stoneä
http://www.aitokivi.fi/aitokivi_verhoilukivet.html
Sekä lauteet että paneelit on lämpökäsiteltyä haapaa.
Mukava kuulla että meidän blogista löytyy muillekkin inspiraatioita :)
Stonea*
Onnea uuteen kotiin! Hienolta näyttää ja saunanne on tosi hyvän mallinen; siellä voi istuskella ja keskustella kasvotusten, ei tarvitse niskoja rasittaa. Heräsin myös pohtimaan meidän vielä keskeneräisen saunan osalta, että tosiaan, mitenkäs ne kivet laitetaan siihen iki-pömpeliin.:)
Onnittelut uuteen kotiin muutosta! Täytyy sanoa että itseäni inspasi tuo pukuhuone. Jo pari vuotta olen pyöritellyt erilaisia pohjaratkaisuja mielessä ja paperilla ja aina palaan kysymykseen että laittaako pukuhuonetta vai ei. Se kun monasti tuppaa menemään läpikulkutilaksi jossa on vähintään pari ovea = turha tila.
Miten onkin noin yksinkertainen ratkaisu jäänyt jotenkin ajattelematta. :) Jättää vaan toisesta päästä tilan avoimeksi tai pienellä seinänpätkällä. Idea meni nyt omaan kansioon.
Fanni80: kivet tosiaan ostettiin Nekalan K-Raudasta. Unohdin sen mainita.
Vili: yleensä tuon seinän paikalle piirretään wc-istuin, mutta kun saunassakin on lasiseinä, ajateltiin ettei ole kiva istua pytyllä.
Onnea uuteen kotiin!
Näin alkuun ONNEA UUTEEN KOTIIN. Hienolta näyttää niin sauna kuin muukin tila. Et sit oo Pispalanharjulla syntynyt kun oli kivien asettelussa ongelmia.:)
Hyvältä näyttää :) Jätittekö tuuletusrakoa saunan paneelin ja listan väliin tuossa lasiseinän puolella?
Tarkoitatko Petri yläreunaa?
Joo, yläreunaa. Itse pähkäillyt vastaavan rakenteen kanssa. Tuliko teillä vesieriste tuon kiviseinän yli saumattomasti saunasatuun asti?
Yläreunan lista on suoraan paneelissa kiinni, mutta ei mitenkään tiivistetysti. Näin muistelisin.
Vesieristys päätettiin puoleen väliin kiviseinää, koska vesieristys ei kestä suuria lämpötiloja.
Eli käytännössä tuuletusrakoa ei yläreunassa ole. Laatat ovat ilmeisesti osittain koolauksien päällä?
Aiemmista postauksista löytyy joitakin kuvia aiheeseen viitaten. En saa nyt niitä linkitettyä tähän.
Lähetä kommentti